Tänään tästä vuodesta on jäljellä vielä 113 päivää. Jokainen päivä on historiallista. Mutta tänään päivämäärä jää mieleen monilla. Mietin tässä että mitä itse tekisin tällä 090909 päivällä ja päätin aloittaa elämäni ekan blogini. Eihän sitä ole pakko tehdä mitään, mutta tämä päivä oli hyvä päivä kun blogia kuitenkin suunnitellut… Vielä ei ole hahmotelmaa mitä kaikkea tähän kuuluu, mutta varmaan ihmissuhteita, elämän menon ihmettelyä, lasten teini-ikäisiksi kasvamista jne… Aika näyttää.

Ilma on kaunis ja syksyn voi aistia. Eilen ystäväni teki elonkorjuu” iltapalaa ja juotiin alkoholitonta viiniä. (Autolla katsokaas kyläilin ja tänään kun on työpäivä.) Oli punajuuripihviä ja porkkanaraastetta jne. Pienistä asioista saa ihan ”juhlallisia” kun ajatus on mukana ja sehän se tärkeintä on. Keskusteltiin kuulumisista ja miehistäkin vähän…

Olen alkanut ”seurustelemaan” taas, vai voisiko sanoa paremmin ”hengailemaan” kun tässä vaiheessa on yhteyksiä pidetty vajaa kuukausi.  Onhan mulla usein aina ”virityksiä” olut, mutta tässä suhteessa hassua on että ollaan alettu pitämään yhteyttä JO NYT päivittäin. Vakavaakohan tämä nyt sitten on… Aika näyttää senkin. Ei pidä ottaa liikaa pohdintoja tuollaisista, mutta itse vähän jarruttelen kun ajattelen että ei liian nopeasti saa mitään tulla. Kosahtaa vielä, vaikka joku sanoo että kun tässä iässä löytää tunteen niin antaisi vaan mennä. Mikäköhän se on sitten se kultainen keskitie. Ettei loukkaa toista ja pitää oman itsenäisyyden. Itsenäisyyden menettämistä sitä kai eniten pelkää. Ja kun on nuo rakkaat lapsetkin niin täytyyhän aina kaikki miettiä heidänkin kannalta.

Ja miten noille muille ”virityksille” sanoa että sori, nyt tää mamma läksi näistä kuvioista.  :D

Ja miten muka että tässä iässä pitäisi jo vakiintua taas. Vastahan tässä keski-ikäisyyden ovelle kolkutellaan, eiköhän niitä siippoja kuitenkin jostain kulman takaa löydy… ainakin jonkinlaista jos siltä tuntuu. Vaikka onhan se tietty mies itse asiassa aika kultainen. Syksyllä on hyvä kun on joku joka lämmittää… muukin kun mun ihanat lämpöiset villasukat.

Villasukista puheen ollen niin sepä olisi mukava taito osata niitä neuloa! Itse joskus kun lapset oli pikkiriikkisiä, niin yritin villasukkaa ja auta armias että se kantapää oli hankala. Kyllä kansalaisopistossa pitäs olla kurssi syksyn alkaessa että ”keski-ikäisyyttä läheneville naisille villasukan kutomiskurssi alkeista vaativiin raitoihin”.  Johan olisi tämäkin mamma siellä. Tai no jos se ei olis tiistai iltana tai torstai iltapäivänä tai perjantaina tai… kalenteri taitaa olla kaikkea muuta kun sukankutomista täynnä.