Viime viikonloppuna vietin mukavia juhlia. Niihin kuului tietysti snapsia, boolia, viiniä ja naposteltavaa ja loppuillasta kaikki siirryimme ravintolan puolelle. Kerroin ensimmäisessä blogissani myös ”hengailu” -miehestäni. Ei, emme me eronneet ole, mutta miehisen ajattelumaailmaan tutustuminen on ihan kai sitten se oma juttunsa. Baarissa ei tietenkään kannata alkaa ihmissuhdepohdintoja tekemään, mutta kieltämättä se mietityttää, että miten pitkään mies osaa sanoa syliin istahtaville kapakkaruusuille että ei kiitos. Kapakkaruusut eivät tässä tapauksessa tarkoita 5kympin villinneitä alkoholisoituneita ihmisiä vaan 25 ja 45 välillä olevia sinkkunaisia jotka eivät paljoa siitä perusta onko mies naisseurassa vai ei. Olen muutamaan tällaiseen naiseen tutustunutkin, jotka yksinkertaisesti hakevat vaan kohotusta itsetunnolle sillä, että juuri varatuista miehistä haetaan hyväksyntää. Tämän jälkeen kun ”bongaus” on onnistunut, nainen pitää itseään haluttavampana kuin sitä naista joka miehen sitten suostuu itselleen riesaksi ottamaan… Enkä ole mikään katkera tilittäjä, tämä ”hengailu”kumppanini on ainakin tähän asti flirttailun jälkeen selvinnyt kiitettävästi takaisin viereeni ilman hakemista. Ja tuskin minusta siihen hakijaksi olisikaan, sillä jokainen on oman elämänsä kuningas / kuningatar ja tekee mielensä mukaan. Mutta miksi tällaista sitten on ja kun meidänkin ”hengailu” vakiintuu seurusteluiksi aletaanko hakea uutuuden viehätystä seuraavasta kiinnostavasta vastakkaisen sukupuolen edustajasta? Täytyy myöntää että itsekin harrastanut lyhyitä suhteita, sillä ne vaikuttavat huomattavasti ”turvallisemmalta” kuin antaa itsestään toiselle ja päästää tunteet avoimiksi. Mutta miksi maailma on tällainen? Ja varmasti pitemmissä suhteissa näitä flirttejä on huomattavasti pidemmälle vietyinä nykyaikana ja kuinka sellaista sitten käsitellä? Suhteen alut ovat varmasti hyvin vaikeita sekä miehelle että naiselle. Erilaisten elämien yhteensovittaminen jo muutenkin, lapset ja harrastukset, mutta onko tällaisia sylitanssi-ihmisiä ollut sitten aina? Siinäpä pohdittavaa jokaiselle.